![]()
|
Tiesitkö tämän Odessasta? Odessa ja Pertti Niemi on perustettu vuonna 1970 ja se on toiminut yhtäjaksoisesti aina tähän päivään asti.Matkan varrella yhtyeen jäsenet ovat vaihtuneet, musiikki sen sijaan on edelleen suunnattu aikuiseen makuun.
Vuonna 1978 Odessa ja Pertti
Niemi osallistui Lappeenrannan humppavestivaaleihin (kuva yllä).
Kun juontaja julisti tulokset yleisölle ja kertoi, että Odessa
sijoittui kilpailussa toiseksi, mm. hyvän laulusolistin
ansiosta,ei yleisö millään tahtonut uskoa sitä, että Odessa ei
voittanut kilpailua ja kun voittajabändi oli esittänyt
yleisölle"kiitoshumppansa," vaati yleisö myös Odessan
esiintymään, niin sitten nousimme lavalle ja soitimme humpan, Heti
kilpailun jälkeen, yksi tuomariston jäsenistä tuli luokseni ja
harmitteli, että Odessa on vain nelimiehinen yhtye ja että
Odessa olisi ilman muuta voittanut kilpailun ylivoimaisesti, jos
yhtyeessä olisi ollut vaikka pari puhallinsoitinta mukana, näin
Odessa olisi täyttänyt humppayhtyeen kriteerit.
Tässä vaiheessa on kuitenkin kiva esittää kiitos kaikille niille hienoille muusikoille, joiden kanssa olen aikojen kuluessa saanut esiintyä, ilman heitä ei Odessaa tänä päivänä olisi ja erityiskiitos vaimolleni Päiville, joka on jaksanut vierelläni aina vuodesta 1975 ja on joutunut viettämään todella paljon yksinäisiä hetkiä. Mukavaa yleisöään kiittäen Pertti Niemi ja Odessa vuodesta 1970
|